Kokemuksia

Lattialämmityksen älykäs optimointi säästää taloyhtiön energiakuluja hallituksen päätöksellä

Kirjoittanut Themo | 30.01.2023

Kahdessa helsinkiläisessä taloyhtiössä säästetään lattialämmityksiin kuluvaa rahaa Themo Controlin (ent. Themo Energiansäästöpalvelu) avulla. Päätös taloyhtiöiden hallituksissa oli helppo tehdä, sillä asuntojen lattialämmitysten kustannukset kuuluvat taloyhtiölle, säästöä syntyy aina enemmän kuin mitä palvelu maksaa – ja Themo huolehtii jatkossakin kaikesta. 

Vuonna 2008 ja 2009 vierekkäin valmistuneet 5-kerroksiset taloyhtiöt Desiro ja Rocket käyttävät samoja yhteistiloja ja tekevät tiivistä yhteistyötä mm. energian käyttöä koskevissa asioissa. Suunnitteilla on myös taloyhtiöiden fuusioituminen vuoden 2023 aikana, Rocketin hallituksen jäsen Erno Simonen kertoo.

 

Taloyhtiölle helppo ja nopea tapa säästää energiaa ja rahaa

Yksi Desiron ja Rocketin hallitusten energian säästämiseen tähtäävistä kehityshankkeista koski lattialämmitysten optimointia. Lattialämmitykset kuluttavat taloyhtiöissä nimittäin paljon enemmän energiaa kuin yhteistilojen valaistus ja hissit. 

Vaihtoehtoja tutkittiin noin vuoden ajan ennen päätöstä. Themo Control (ent. Themo Energiansäästöpalvelu) on käytännössä ainoa ratkaisu, jonka saa helppona ja riskittömänä avaimet käteen -palveluna ja joka mahdollistaa pörssisähkön hintaoptimoinnin. Nyt taloyhtiöillä on kiinteähintaiset sähkösopimukset, mutta sähkösopimuksen tyyppi saattaa myöhemmin vaihtua pörssisähköön.

“Laskimme, että Themon lupaama jopa 50 % säästö lattialämmitysten sähkönkulutuksessa voi pienentää sähkölaskujamme 10–20 %. Aiomme käyttää säästyvät rahat muihin kehityshankkeisiimme. Pörssisähkön optimointimahdollisuus oli meille positiivinen yllätys.”

Erno Simonen, Rocketin hallituksen jäsen 

Desirossa ja Rocketissa nähdään, että hallituksen tehtävä on kehittää taloyhtiötä ja hakea jatkuvasti ratkaisuja, jotka varmistavat mukavan asumisen lisäksi taloyhtiön vakaan talouden sekä kiinteistön arvon säilymisen. Jos taloyhtiöissä ei olisi rahaa vaativia kehityshankkeita, lattialämmityksessä säästynyt raha voisi vähentää painetta esimerkiksi yhtiövastikkeiden korottamiseen.

Themo Control (ent. Themo Energiansäästöpalvelu) soveltuu myös taloyhtiöihin, joissa lattialämmityksen kustannukset sisältyvät osakkaiden sähkölaskuihin. Tällöin lattialämmitysten keskitetty optimointi pienentää kunkin asukkaan omaa sähkölaskua – asumismukavuudesta tinkimättä. Lue lisää Themon taloyhtiöille tarjoamista palveluista täältä.

 

Kysy, miten Themo Control voi auttaa sinun taloyhtiötäsi säästämään sähköisen lattialämmityksen kuluja!

 

Themo Controlin käyttöönotto sujui hyvässä yhteistyössä

Desirossa ja Rocketissa on yhteensä noin 100 asuntoa. Kaikkiin asennettiin Themo Älytermostaatit vuoden 2023 alussa. Asukkaat eivät itse ohjaa lattialämmityksiä, vaan optimointi tapahtuu Themon älykkään algoritmin avulla keskitetysti ja taloyhtiön hallituksen määrittelemien kriteerien mukaan. Suurin tarve rakenteet kuivattavalle lämmitykselle on aamuisin ja iltaisin.

“Aiemmin asukkaat saattoivat laittaa lattialämmityksen kokonaan pois päältä, koska luulivat näin pienentävänsä omaa sähkölaskuaan. Kylpyhuoneisiin jäi kosteutta, mikä on riski rakenteille. Toiset taas pitivät lattialämmitystä jatkuvasti päällä ja liiankin lämpimänä. Tämä puolestaan rapauttaa rakenteita. On paljon parempi, että kaikissa taloyhtiön kylpyhuoneissa optimoidaan rakenteiden kuivana pysyminen riittävällä, mutta ei liiallisella lämmityksellä.”

Erno Simonen, Rocketin hallituksen jäsen 

Themo muokkasi taloyhtiöille sopivan ja tasapuolisen sopimusmallin tiiviissä yhteistyössä Desiron ja Rocketin hallitusten kanssa. Themo Älytermostaattien optimointi tapahtuu niihin sisältyvien SIM-korttien avulla. Tämä poisti asukkaiden esittämän huolen laitteiden tietoturvasta. 

Sekä taloyhtiön hallitus että Themo tiedottivat asukkaita tulevista muutoksista hyvissä ajoin etukäteen. Asennusten yhteydessä osoittautui, että noin 10:ssä teleoperaattorin toimittamista SIM-korteista oli konfigurointiongelma. Themo huolehti tilanteen korjaamisesta ja vialliset SIM-kortit vaihdettiin nopeasti uusiin. 

Huoneistoissa tapahtuvat asennukset sujuivat todella nopeasti: vanhat johdotukset riittivät, joten yhden termostaatin vaihto tapahtui minuuteissa. 

 

Hyvä palvelu ja heti saatava säästö ilman investointitarvetta ratkaisivat

Yhteistyö Themon myynnin ja asennustiimin kanssa on ollut helppoa. Asennuksista vastannut Iiro Karttunen oli mm. mukana taloyhtiön Facebook-ryhmässä ja piti asukkaat ajan tasalla. Kun lattialämmitysten sähkönkulutusdataa on kertynyt muutaman kuukauden ajan, Themo tekee taloyhtiölle sähkönkulutusvertailun tilanteesta ennen ja Themo Controlin käyttöönoton jälkeen.

“Parasta Themo Controlissa on tietysti energian ja rahan säästäminen, joka alkoi heti asennusten jälkeen. Koska kyseessä on 0-investointi, säästön aikaansaamiseen tarvittiin vain hallituksen omaa perehtymistä ja päätöksen tekeminen. Jatkossa meidän ei tarvitse tehdä mitään muuta, sillä Themo huolehtii kaikesta, myös mahdollisiin poikkeamiin reagoimisesta.” 

Erno Simonen, Rocketin hallituksen jäsen 

Taloyhtiö maksaa Themo Controlissa asennettujen Themo Älytermostaattien määrän mukaan. Desiron ja Rocketin tapauksessa Themo Älytermostaatteja asennettiin asuntoihin 116 kpl. 

Taloyhtiöt maksavat Themo Controlista 4,00 €/termostaatti/kk (sis. alv 25,5%). Themo takaa, että säästö sähkölaskulla on aina suurempi kuin palvelun hinta samana ajanjaksona.

Kysy, miten Themo Control voi auttaa sinun taloyhtiötäsi säästämään sähköisen lattialämmityksen kuluja!