Sähkölämmitteisen omakotitalon sähkölaskut pienenivät vuodessa 1 500 eurolla

Themo_1920x1080_3_puhelin
Kuluttajat

Pääkaupunkiseudulla asuva Antti Pesonen on tyytyväinen: hän asennutti omakotitaloonsa Themo Älytermostaatit elokuussa 2021. Vuoden aikana lattia- ja kattolämmitystä optimoivat lytermostaatit ovat siirtäneet käyttöä yöaikaan ja säästäneet sähköä noin 5 600 kWh. Pörssisähköön verrattuna sähkölasku on pienentynyt peräti 1 500 €:lla.

 

Omakotitalon sähkönkulutus alkoi kiinnostaa oikeaan aikaan

Sähkön ja polttoaineiden hinta lähti rajuun nousuun kesällä 2021. Antti Pesonen halusi selvittää, mihin 90-luvulla rakennetussa omakotitalossa kuluu sähköä ja miten sitä voisi säästää. Hän tutki aikaisempien vuosien sähkönkulutuslukuja ja mittasi eri laitteiden sähkönkulutuksen.

Suurin osa kiinteistössä kuluvasta sähköstä kuluu ymmärrettävästi lämmitykseen, sillä talossa on suora sähkölämmitys. Lämmitysjärjestelmään kuuluu varaava lattialämmitys ja parissa makuuhuoneessa kattolämmitys. Lisäksi käytössä on ilmalämpöpumppu.

Seuraavaksi suurin sähkösyöppö on lämminvesivaraaja, sitten kiuas ja tämän jälkeen kaiken aikaa päällä olevat koneellinen ilmastointilaite, pakastin ja kaksi jääkaappia. Muun sähkönkulutuksen, kuten valaistus, kännyköiden lataaminen ja tietokoneiden käyttö sekä langaton verkko, merkitys on vähäinen. Niistä on myös vaikeampi säästää.

 

“Helpointa ja vaikuttavinta oli aloittaa sähkön säästäminen lämmityksen sähkönkulutusta optimoimalla. Nyt kun sähkön hinta on noussut ihan uusille lukemille, voin sanoa olleeni liikkeellä oikeaan aikaan. Themo Älytermostaattien asennuksen jälkeen sähkölämmityksen kulut ovat pienentyneet 19 %:lla.”

 

 

Themo Älytermostaatit ovat nyt oleellinen osa älykästä kotia

Antin kotona makuuhuoneissa, kylpyhuoneessa, olohuoneessa, keittiössä, kodinhoitohuoneessa ja takkahuoneessa olleet 10 vanhaa termostaattia korvattiin Themo Älytermostaateilla. Näistä 8 ohjaa lattialämmityksiä ja 2 kattolämmitystä.

 

“Hankin Themo Älytermostaatit vähentääkseni sähkönkulutusta sekä rahan että ympäristön säästämiseksi. Tutkin mitä älytermostaatteja ja -palveluita on markkinoilla ja päädyin Themoon, koska voin itse hallinnoida niiden käyttöä. Uusi teknologia kiinnostaa ja olen muuttamassa taloamme älykkääksi monella muullakin tapaa.”

 

Antti tilasi älytermostaatit Themon verkkokaupasta. Asennustyöstä vastasi hänen tilaamansa sähköasentaja ja hän teki itse huonekohtaiset lämpötila-asetukset Themon sovelluksella. Asennus ei ollut aivan mutkaton, sillä osaan vanhoista lattialämmityksistä ei voinut suoraan vaihtaa Themon lämpökaapelia. Asennushaasteet ja muut kysymykset hoituivat kuntoon Themolta saadun nopean ja asiantuntevan tuen avulla.


Pörssisähköön nähden noin 1 500 € säästö

Antti on seurannut ja laskenut talonsa sähkönkulutusta varsin tarkasti. Kun ulkolämpötilan vaihtelu otetaan huomioon, Themo Älytermostaattien asennuksen jälkeen viimeisen vuoden sähkönkulutus on ollut 19 % aikaisempaa pienempi ja suurin säästö on saavutettu kylminä talvikuukausina. Säästö on ollut keskimäärin 127 euroa kuukaudessa.

 

“Kun lasken yhteen Themo Älytermostaattien ja asennustyön hinnan, tämän kokoisessa omakotitalossa ja kuluneen vuoden sähkön hinnoilla investointi maksoi itsensä takaisin vuodessa. Jos sähkön hinta edelleen nousee, säästö luonnollisesti kasvaa. Aion asentaa Themo Älytermostaatteja myös mökillemme.”

 

Sähkömarkkina on vahvasti menossa pörssisähkön suuntaan ja tällä hetkellä kiinteähintaisia sähkösopimuksia ei juurikaan ole tarjolla. “Suurin osa nykyisistä sähkösopimuksista erääntyy keskimäärin 6–12 kuukauden kuluessa ja silloin voi olla odotettavissa melkoinen korotus sähkön hintaan. Viimeistään siinä vaiheessa sähkön säästäminen tulee useimmille ajankohtaiseksi”, toteaa Antti.

Sahkonkulutusgraafi2

Antin talon sähkönkulutus ennen ja jälkeen Themo Älytermostaattien asennuksen. Kaaviosta näkee myös ulkolämpötilan vaikutuksen lämmitystarpeeseen sähkölämmitteisessä omakotitalossa.

 

Sopiva ja riittävä lämpötila joka huoneessa

Antti laski Themo Älytermostaatteja ohjaamalla talon sisälämpötilaa 2–4 asteella huoneesta ja kellonajasta riippuen. Lähtölämpötila oli aluksi +24 °C ja nyt talossa on noin +22 °C lämpötila siellä missä sitä tarvitaan. Kylpyhuoneessa tämä ei riitä, joten aamuisin ja iltaisin siellä on muutaman asteen korkeampi lämpötila.

Lue miten Antti on vertaillut sähkönkulutusta ja mitä hän ajattelee Themo Älytermostaattien eduista sähkönsiirron optimoinnissa! 

Onko sinun talossasi lattialämmitys? Tilaa Themo Älytermostaatteja verkkokaupasta ja aloita sähkön ja ympäristön säästäminen!

Tilaa verkkokaupasta

Kokemuksia ja artikkeleita

Taloyhtiö

Tehokkaan energiaremontin helppo läpivieminen taloyhtiössä

Lue koko tarina
Helsingin Alutar, Erno Simonen ja Riina Silverberg
Taloyhtiö

Huimat säästöt sähkönkulutuksessa nostivat taloyhtiön energialuokkaa kahdella

Lue koko tarina
Hollolan kunta kiinteistöt
Taloyhtiö Teknologia Kiinteistöyhtiö

Hollolassa hyviä kokemuksia energiansäästöpalveluiden käytöstä

Lue koko tarina
Themo – Ikaalinen Spa & Resort
Vapaa-ajan kiinteistö

Ikaalinen Spa & Resort säästää sähköä tuntuvasti Themo Energiansäästöpalvelulla

Lue koko tarina